torstai 27. syyskuuta 2012

Saapuneet nro. 7 ja 8

Tänään "joutuukin" tekemään kaksi postausta, kun tuli haettua posti vasta nyt laatikosta. Siellä olikin taas kaksi korttia! Tällä kertaa ei kyllä mitään kovin ihmeellistä, varsinkin tuo Hollannista tullut kortti on mun silmään todella tylsä (toivon ja uskon että sen lähettäjä ei lue tätä eikä varsinkaan osaa suomea :D).

Hollannin kortin lähettäjän terveiset kuului näin: "Kaikkea hyvää korkean Suomessa". Eka puolikas menee jopa mun ymmärrykseen mutta entä "korkean Suomessa"?

Saapunut nro. 7 Hollannista

Toinen kortti on Puolasta, 14-vuotiaalta tytöltä. Hän kertoi tosi pitkästi itsestään ja kirjoista joista tykkää (mäkin tykkään kirjoista) ja että harrastaa judoa mutta parasta on silti puuhun kiipeileminen :D.

Saapunut nro. 8 Puolasta

Kahden kortin keskiviikko

Vaikka eilen oli muuten aika kamala päivä niin postcrossingin kannalta koettiin taas uusia saavutuksia (kuulostipa vähän turhankin mahtipontiselta:D). Kaks korttia samana päivänä!

From Poland
Ensimmäinen kortti (tai yhtäaikaahan ne tuli mutta...) tuli Puolasta. Kortin lähetti 18-vuotias Ola joka kertoi tykkäävänsä leipomisesta ja ruuanlaitosta, erityisesti uusien salaattien kokeilemisesta. Ihan niinkuin minäkin :)

From Czech Republic
Toinen kortti tuli Tsekistä. En oo mikään erityinen Maroon5:n fani mutta tää kortti on aivan ihana! Tähän asti ehdoton suosikki :) Kortin lähettäjä sanoi että on kotoisin Most-nimisestä kaupungista ja siellä kuuluisin nähtävyys on jonkinlainen hiilikaivossafari. En oo vielä selvittäny että mistä siinä mahtaa olla kysymys, ehkä pitäis :D.

En oo oikein osannu päättää, että minkä kokoisina näitä kuvia tänne blogiin lisäis. Tän kokoiset mitä tässä postauksessa on, tuntuu ehkä liian pieniltä, mutta seuraava koko on sitten koko tekstin levyinen. Onkohan se jo liian iso ja hitaasti latautuva? Jos joku tätä tekstiä sattuu lukemaan niin oman mielipiteensä saa kyllä kertoa, että minkä kokoiset kuvat yleensäkin on mieluisimpia :)

maanantai 24. syyskuuta 2012

Mopo ja tipu

Kaksi uutta korttia! Kyllä se vaan piristää kun näitä löytää postien seasta :) Muutama mun lähettämä kortti on  myös jälleen löytänyt tiensä perille ja nappasin tänään kolme uutta osoitetta. Yhdelle laitoin tosi kivan Albert Edelfeltin maalausta esittävän kortin mutta unohdin skannata sen :( Olis ollu kiva laittaa kuva siitä tänne.
Mutta ne saapuneet kortit:

Ensimmäinen kortti, pariskunta mopon kanssa, tuli Alankomaista.


Toinen kortti tuli Usasta 7-vuotiaalta tytöltä, söpöä :3 Kortti on ns. Rocky Mountain Nationalparkin kortti ja tämä tuimailmeinen lintu siinä on kortin tekstin mukaan Steller's Jay eli samettinärhi! Kiitos nimeltämainitsemattomalle hakukoneelle tästä suomennoksesta :D.



perjantai 21. syyskuuta 2012

Saapunut nro. 2

Toka kortti olikin jo paljon enemmän mun tyylinen kun se eka tekstikortti! Tämä tuli Hong Kongista :) Lähettäjä kirjotti ihan hirveen pienellä ja söpöllä käsialalla pitkät sepustukset kääntöpuolelle <3 Kuvasta tuli skannattuna vähän liian punertava sävyltään, oikeasti se on siis kellertävämpi beige.


tiistai 18. syyskuuta 2012

Ensimmäinen saapunut kortti!

Tänään mun malttamaton odotus palkittiin, kun vihdoin sain itsekin ekan posrcrossing-kortin! Luulin jo että oon ilmottanu osotteeni väärin sinne tai jotain, kun mitään ei kuulu. Eka kortti tuli Sveitsistä ja siinä on ote Raamatun tekstistä. Täytyy sanoa että oon tavallaan pettynyt koska odotin ehkä jotain nättiä ja kiehtovaa kuvaa, mutta eka kortti on kuitenkin eka kortti ja oon ihan innoissani siitä joka tapauksessa :D. Kortti on vähän naarmuttunut etupuolelta mutta ainakaan mua se ei haittaa, sehän kertoo että kortti on nänhyt maailmaa ;)

Kortin lähettäjä kirjoitti, että teksti tarkoittaa englanniksi "Blessed are the peacemakers, for they will be called children of God".

Viisi korttia on odottanut jo jonkun aikaa lähettämistään ja tänään vihdoin vien ne laatikkoon. Kaksi lähtevää korttia skannasin, kolme muuta oli niin "tylsiä" ja "tyhmiä" etten viitsinyt :D. Periaatteessa en haluaisi lähettää kenellekään tylsää korttia tai sellaista, mitä hän ei ole erityisesti pyytänyt, mutta nyt vaan on niin että halusin päästä näistä tyhmistäkin korteista eroon :D. Tässä kuitenkin ne kaksi kivointa.

Kukkakimppu lähtee Saksaan

Kartta 1690-luvulta lähtee Taiwaniin

tiistai 11. syyskuuta 2012

Kolme korttia maailmalle

Toissapäivänä vein yhden ja tänään kaksi uutta korttia oranssiin laatikkoon, kortit lähti Yhdysvaltoihin (ilmeisesti ei mikään ihan nuori rouva kun kertoi profiilissaan että hänellä on tytär ja kaksi lapsenlasta), Valko-Venäjälle (19 veelle opiskelijatytölle) ja Puolaan (17 veelle kauhuelokuvista tykkäävälle tytölle). Oli sinänsä vähän tylsää, että näistä kukaan ei toivonut mitään erityistä korttityyliä. Toisaalta ei mulla oo kovin isoa korttivarastoakaan, että vois olla vaikea täyttää kenenkään toiveita :D. Oon ostanut kortteja Kirjatorilta, josta saa kortteja 10 kpl / 3 e ja joitain yksittäisiä kortteja Stockalta ja kirjakaupoista. Tuntuu vaan kauhean kalliilta maksaa euro tai enemmän yhdestä kortista. Haluaisin löytää vähän vanhempia, uniikimpia kortteja kirpputoreilta.

Stockalta löysin seuraavanlaisia ihania, kimalletta sisältäviä kortteja. Ensin ajattelin että lähetän ne eteenpäin, mutta lopulta päätin pitää ne itse ja laittaa ehkä kehyksiin pöydälle tai seinälle, on ne vaan niin söpöjä :) Tässä on vaan toinen, toinen on samantyylinen mutta siitä ei löytynyt kuvaa netistä, ja skannaus tuntuu tällä hetkellä ylivoimaiselta :D

Kuva täältä
Edelleen odottelen ensimmäistä korttia ilmestyväksi meidän omaan postilaatikkoon.

lauantai 8. syyskuuta 2012

Alku

En edes muista mistä sain sen yhtäkkisen päähänpiston. Liityin postcrossingiin ja inspiroiduin ihan superisti korteista. Tein profiilin postcrossing.comiin noin kaksi viikkoa sitten ja sen jälkeen meni tunteja selaillessa muiden profiileja, ihastellessa (ja kauhistellessa) muiden kortteja ja haaveillessa siitä, millaisia kortteja haluaisin kenellekin profiilin perusteella lähettää.

Tänään sain viestin, että jo toinen mun lähettämä kortti on mennyt perille! Itse en oo saanut vielä yhtään takaisinpäin, mutta oon joka päivä siitä lähtien kun eka kortti saapui päämääräänsä käynyt heti kotiintultua tarkastamassa postilaatikon. Pettymys on aina ollut valtava, EI VIELÄKÄÄN :D!

Tän blogin avasin (suurien tietoteknillisistä puutteistani johtuvien vaikeuksien) jälkeen, jotta voin pitää itselleni vähän niinkuin päiväkirjaa uudesta harrastuksesta. Haluan myöhemminkin muistaa, milloin olen saanut minkäkinlaisia kortteja (vaikka tämä onnistuu kyllä postcrossingin sivuillakin) ja ennenkaikkea millaisia ajatuksia itsellä herää. Ja kaikkea muutakin muistamisen arvoista kortteiluun liittyen :-)

Seuraavaksi nappaan uuden vastaanottajan osoitteen itselleni, kun kerran nyt on yksi vapaa paikka lähettää kortti!

Kortteja inspiksissäni googlaillessa törmäsin aiwan ylisöpöön ilmestykseen, Jetoy cattiin! Olis mahtavaa jos joku jonka kotimaasta näitä saa lähettäis mulle tämmösen :-) Kuvan otin täältä.